FinnProfiles investoi 1,3 miljoonaa euroa silikoniprofiilituotantoonsa Iissä

FinnProfiles investoi 1,3 miljoonaa euroa silikoniprofiilituotantoonsa Iissä
Uutinen
 | 20.11.2020

Olemme aloittaneet uuden vuosikymmenen miljoonaluokan investoinneilla varmistaaksemme alati kasvavien vaatimusten täyttämisen niin tuotteiden ominaisuuksien kuin ympäristövaikutusten osalta.

Panostamme Iin tehtaan tuotantoprosessien kehittämiseen huomattavalla laiteinvestointikokonaisuudella, jonka merkittävin osa muodostuu täysin uutta ekstruusioteknologiaa hyödyntävästä silikoniprofiililinjasta.

– Investoinnit tulevat mahdollistamaan entistäkin monimuotoisempien tiivisteprofiilien valmistamisen poikkeuksellisen tarkoilla mittatoleransseilla. Lisäksi tuotantomme ympäristökuormitus laskee vähenevän raaka-ainehävikin ansiosta huomattavasti, FinnProfilesin toimitusjohtaja Jukka Mäki-Lahna kertoo.

Uuden laitteiston on määrä olla tuotantovalmiina keväällä 2021.

FinnProfiles on investoinut viimeisen viiden vuoden aikana yli 3,5 miljoonaa euroa tuotantoyksiköidensä toiminnan kehittämiseen. Iitä koskevat investoinnit ovat osa energiatekno -kehityshanketta, jolle on myönnetty Euroopan aluekehitysrahaston tukea.

FinnProfiles on kotimainen tiivistevalmistaja, jonka tuotantotehtaat sijaitsevassa Sastamalassa ja Iissä.Yrityksemme on erikoistunut yksilöllisten profiili- ja tasotiivisteratkaisujen suunnitteluun ja valmistukseen laadukkaista kumi-, silikoni- ja TPE-materiaaleista.

Olemme toimittaneet tiivisteratkaisuja vaativille teollisuustoimialoille, kuten rakennus-, meri-, raide- ja lääketeollisuudelle jo aina vuodesta 1989 lähtien.