Henkilöstöarkisto

16.01.2023 | 
Myyntikoordinaattori Kristiina Inkeröinen viihtyy työssään niin hyvin, että on valmis työskentelemään FinnProfilesilla myös seuraavat 20 vuotta.
title=
09.03.2020 | 
Marko Venäläinen on nimitetty FinnProfilesin kehitysjohtajaksi 6.3.2020 alkaen. Uudessa toimenkuvassaan Marko keskittyy mm. yrityksen tuotantomenetelmien, prosessien sekä tietojärjestelmien kehittämiseen.
title=
04.04.2019 | 
Paulalla on pitkä kokemus kumi- ja tiivisteteollisuudesta sekä kone- ja laiteteollisuuden kansainvälisistä hankintatehtävistä. FinnProfilesilla hän vastaa yhtiön kaikista raaka-ainehankinnoista.
title=
18.12.2018 | 
Oulun ammattikorkeakoulussa konetekniikkaa ja automaatiota opiskellut Jani Vahtola haki viime maaliskuussa FinnProfilesille opinnäytetyön tekijäksi. Alkusyksystä valmistunut Vahtola on nyt aloittanut Iin tehtaalla projekti-insinöörinä.
title=
19.06.2018 | 
Opinnäytetyöprojekti johdatti Oulun ammattikorkeakoulussa tuotantotekniikkaa opiskelevan Joonas Vikströmin FinnProfilesin tehtaalle Iihin.
title=
24.05.2018 | 
Ninnu Laaksonen on ehtinyt työskennellä FinnProfilesin myyntipäällikkönä jo muutaman vuoden ajan. Tätä ennen hän toimi yrityksen asiakaspalvelukoordinaattorina.
title=
22.03.2018 | 
Kolehmainen aloitti tuotantojohtajan tehtävässä maaliskuun alussa.
title=