Olemme mukana Motivan energiatehokkuussopimuksessa!

Olemme mukana Motivan energiatehokkuussopimuksessa!
Uutinen
 | 01.02.2018

Vapaaehtoisuuteen perustuvat sopimukset ovat valtion ja toimialojen yhdessä valitsema keino täyttää Suomelle asetetut kansainväliset energiatehokkuusvelvoitteet.

 

FinnProfiles on liittynyt Motivan organisoimaan vastuullisten energiankäyttäjien joukkoon. Sopimukseen on liittynyt jo yhteensä 445 eri yritystä lukuisilta eri toimialoilta.

 

– Liityimme mukaan sopimukseen, koska se oli kaikkien kannalta oikea teko. Haluamme toimia sekä liiketoiminnallisesti järkevällä tavalla että yhteiskunnallisesti vastuullisesti, ja parempi energiatehokkuus tukee näitä molempia, FinnProfilesin toimitusjohtaja Jukka Mäki-Lahna toteaa.

 

Energiatehokas toiminta tuo tuntuvia kustannussäästöjä nimenomaan teollisuusyrityksille, joiden tuotantoprosessit vaativat tunnetusti paljon energiaa. Energiatehokkailla ratkaisuilla on näin ollen merkittävä suora vaikutus yrityksen kustannustehokkuuteen. Lisäksi energiatehokkuus on yksi tärkeimmistä keinoista torjua ilmastonmuutosta.

 

 

 

 

”Olemme viime aikoina tehneet paljon toimia, jotka parantavat nimenomaan energiatehokkuuttamme, ja jotka luovat edellytyksiä asetetuille tavoitteille.”

 

 

 

 

Sopimuksen myötä FinnProfiles on sitoutunut laskemaan energiakulutustaan 4 % vuoteen 2020 mennessä vuoden 2015 tasoon nähden ja 7,5 % vuoteen 2025 mennessä.

 

– Olemme viime aikoina tehneet paljon toimia, jotka parantavat nimenomaan energiatehokkuuttamme, ja jotka luovat edellytyksiä asetetuille tavoitteille, Mäki-Lahna kertoo.

 

Yksi edellä viitatuista toimista on vuoden 2015 lopulla valmistunut maalämpöinvestointi, joka tehosti Sastamalan tehtaan lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmää huomattavasti.