Antti-Teollisuuden ostopäällikkö Tapio Arjasto (vas.) ja projektipäällikkö Toni Leino tarkastelemassa hyttioven kokoonpanoa.

Hyttiovilla kaksi vaatimusta ylitse muiden – Yhteistyöllä Antti-Teollisuus ja FinnProfiles onnistuivat täyttämään molemmat!

Hyttiovia valmistava Antti-Teollisuus Oy tietää, mitä korkeat laatuvaatimukset tarkoittavat. Luksusristeilijöiden huippuunsa hiottu matkustajaturvallisuus ja -mukavuus vaativat sekä oven valmistajalta että valmistajan kumppaneilta pitkäjänteistä yhteistyötä.

Kanungin kylästä keskeltä idyllistä maalaismaisemaa löytyy globaalisti haluttua teollisuusosaamista. Salon kaupunkiin kuuluvassa Kanungissa nimittäin sijaitsee kansainvälisillä markkinoilla jo pitkään toiminut Antti-Teollisuus.

Antti-Teollisuus on yli 65-vuotisen historiansa aikana valmistanut käytännössä kaikkea, mitä maaseudulla vain voi kuvitella tarvittavan.

Jo 60-luvulla Varsinais-Suomessa toimiva perheyhtiö kehitti ensimmäisen viljakuivurinsa. Seuraavien vuosikymmenten aikana viljankäsittelylaitteista muodostui yritykselle horjumaton ydinliiketoiminta.

90-luvun alussa Antti-Teollisuus etsiytyi meriteollisuuden pariin, kun yritys alkoi valmistaa alihankintana hyttiovia. Tänä päivänä meriteollisuus on Antti-Teollisuuden liiketoiminnalle vahva tukijalka maataloustoimialan rinnalla.

Valtaosa Antti-Teollisuuden toimittamista ovista on juuri laivojen hyttiovia. Ovia toimitetaan myös jonkin verran esimerkiksi öljynporauslauttojen asuinmoduuleihin. Käytännössä kaikki kanunkilaisten valmistamat ovet ovat mitoiltaan ja designiltaan asiakkaan toiveiden mukaisia.

– Jos halutaan olla täsmällisiä, valmistamme B- ja C-luokan hytti- ja sisustusovia, Antti-Teollisuuden meriteollisuusliiketoiminnan projektipäällikkö Toni Leino täsmentää.

Lisätarkennuksena mainittakoon lisäksi, että B- ja C-luokalla ei viitata matkustajan hytin ylellisyystasoon, vaan oven paloturvallisuusluokitukseen. B-luokalla tarkoitetaan ovea, joka kestää palamista vähintään 30 minuuttiin asti, C-luokalla puolestaan sitä, että ovi on tehty palotestatuista materiaaleista.

– Käytännössä ovillamme on kaksi erityisen tärkeää ominaisuutta: palo- ja äänieristys. Paloeristys varmistaa matkustajien turvallisuuden, kun taas äänieristys on oleellinen osa matkustusmukavuutta. Itse asiassa juuri näiden ominaisuuksien saavuttamiseksi tarvitsemme FinnProfilesin apua, Leino kertoo.

”Halusimme tehdä ovistamme paloturvallisia niiden pinnoitteita myöten. FinnProfiles otti haasteemme vastaan.”

Toni Leino, Antti-Teollisuuden meriteollisuusliiketoiminnan projektipäällikkö

Antti-Teollisuus kokoonpano
Hyttiovi kokoonpanovaiheessa.

Paloturvallisuus ja äänieristys ovat kaksi vaatimusta ylitse muiden

Antti-Teollisuus valmistaa vuodesta riippuen 12 000–15 000 ovea. Niistä 85–90 % on nimenomaan hyttiovia, joille on asetettu korkeat äänieristysvaatimukset.

Vielä äänieristystäkin tärkeämpää on kuitenkin viime kädessä paloturvallisuus. Kaiken laivaan asennetun materiaalin pitää olla ruorimerkittyjä, toisin sanoen palotestattuja, ja myös tästä syystä Antti-Teollisuus ja FinnProfiles alun perin toisensa löysivätkin.

Yhteistyö alkoi vuonna 2003, jolloin paloturvallisuusasiat alkoivat nousta meriteollisuudessa voimakkaammin esille.

– Palotestaus ei vielä silloin ollut sellainen ehdottomuus tiivisteissä kuin tätä nykyä, mutta halusimme silti tehdä ovistamme paloturvallisia niiden pinnoitteita myöten. FinnProfiles otti haasteemme vastaan, Leino muistelee yhteistyön alkuvaiheita.

Antti-Teollisuuden valmistamissa hyttiovissa on kaksi tiivisteprofiilia: karmi- ja laahustiiviste. Karmitiiviste tiivistää oven ja karmin, laahustiiviste puolestaan oven ja kynnyksen välisen raon. Tavoitteena oli löytää ratkaisu, joka olisi paloturvallinen mutta samalla myös mahdollisimman äänieristävä. (Tutustu FinnProfilesin meriteollisuusratkaisuihin)

”Hyvällä yhteistyöllä saimme aikaiseksi toivomamme tiivisteratkaisun, ja se on toiminut.”

Toni Leino, Antti-Teollisuuden meriteollisuusliiketoiminnan projektipäällikkö

Leinon mukaan FinnProfilesin omistautumista asiakkaidensa tarpeisiin kuvastaa hyvin se, kuinka kovalla tarmolla he alkoivat kehittää Antti-Teollisuuden ovien tiivisteitä siten, että ne vastaisivat juuri heidän toiveitaan.

– Kumpikaan tiiviste ei ollut kertaheitolla valmis, vaan kehitimme niitä yhdessä pitkään. Kokeilimme monia eri materiaaleja sekä niiden kovuuksia ja seinämävahvuuksia ennen kuin löysimme parhaan mahdollisen ratkaisun, Leino muistelee.

Paloturvallisuuden lisäksi tavoitteena oli löytää ratkaisu, jossa oven ja karmin väli saataisiin mahdollisimman tiiviiksi ilman, että oven kiinnivetovoima tai tiivisteen valmistuskustannukset nousisivat liian korkeiksi. Oven piti siis olla mahdollisimman äänieristävä, mutta samalla myös sujuva käyttää ja kustannustehokas valmistaa.

– Hyvällä yhteistyöllä saimme aikaiseksi toivomamme tiivisteratkaisun, ja se on toiminut, kuten on toiminut itse yhteistyökin, Leino summaa.